Myrskylän pelastuskoirat ry:n match show

Iita hienosti palkinnoille veteraaniluokassa

Nyt kun Usvan rokotukset ovat voimassa, on hyvä aloittaa harjoittelu näyttelyitä varten oikein kunnolla. Onneksi monet tahot järjestävät tähän tarkoitukseen mainiosti sopivia "leikkinäyttelyitä", mätsäreitä (match show). Tänään päätimmekin suunnata koko porukalla Myrskylään paikallisen pelastuskoirayhdistyksen järjestämään tapahtumaan.

Iita aloitti osallistumalla veteraaniluokkaan ja sijoittui hienosti kolmanneksi. Tuomari kehui, että onpas koiralla hyvät lihakset. No, ehkä olisi hieman huolestuttavaa, jos aktiivisesti agilityä harrastavalla koiralla ei olisi lihaspuoli kunnossa.

Usva kehässä

Seuraavaksi pääsikin jo sitten Usva kehään, se osallistui pienten pentujen luokkaan. Jännitin kovasti etukäteen, miten Usva mahtaa tuollaiseen tilanteeseen suhtautua. Tapahtumassa oli kuitenkin paljon ihmisiä, koiria ja kaikenlaista hälinää ja kehässäkin yhtä aika reilut kymmenen koiraa. Usva otti tilanteen haltuun yhtä hienosti kuin kaikki muutkin uudet jutut. Se oli rauhallisen kiinnostunut muista koirista, mutta seisoi hienosti paikallaan, kun sen aika oli. Välillä kierrettiin reippaasti kehää, vauhtia riitti niin ettei kartturi meinannut pysyä mukana, mutta montaa laukka-askelta ei tullut sekaan. Ja kun tuli Usvan vuoro mennä tuomarin arvosteluun, niin sehän riemastui suuresti tajutessaan, että SE SAA HUOMIOTA. Pöydällä oleminen ei tuota mitään ongelmaa, mutta sitähän on toki harjoiteltu jo kotona. Hampaiden näyttämistä täytyy vielä treenata ja seisonta-asentoja hioa, mutta kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen 4,5 kk vanhan Usvan käytökseen ja esiintymiseen.

Usvan arvosteluun oli kirjoitettu, että esitetään hyvin :)

Lopuksi vielä Tyyne ja Lumi pääsivät pienten narttujen luokkaan. Erityiskunniamaininnan tänään ansaitsee Mies, joka rohkeasti lähti elämänsä ensimmäistä kertaa kehään ja esitti Tyynen. Tyynen kävi aika korkeilla kierroksilla, mutta hienosti siitäkin selvittiin. Lumi puolestaan sai tuomarilta kommentit "esiintyy varmasti", "esiintyy kauniisti" ja "konkari". Lumista onkin tullut varsin varma kehäkoira, ei sillä suurta paloa esiintymiseen vieläkään ole, mutta se esiintyy itsevarmasti.

 

Usva

Lumi ja Usva 8 viikkoisena

Siitä on nyt noin kaksi kuukautta kun Lumin pennut muuttivat uusiin koteihin. Kaikki paitsi Usva. Niinhän siinä sitten kävi, että yhden täytyi jäädä meille. Ja se yksi oli tietenkin se, joka pienen marakatin tapaan kiipesi pentuaitauksesta pois vaikka kuinka monta kertaa, kun se halusi viettää enemmän aikaa meidän ja isojen koirien kanssa.

Pennun kasvu 8-viikkoisesta neljäkuukautiseksi on huimaa. Oikeastaan Usva ei vaikuta enää pennulta vaan enemmänkin sellaiselta hontelolta varsalta, jonka jalat on kasvaneet huimasti pituutta. Korkeutta Usvalla on nyt jo enemmän kuin meidän kääpiösnautsereilla ja painoakin reilut kuusi kiloa.
 

Palloilla on kiva leikkiä

Usvan elämään on viimeisen kahden kuukauden aikana mahtunut paljon kaikenlaista. On mm. saatu rokotukset, käyty pentukoulussa ja tutustuttu agilityhalliin, vierailtu agilitykisoissa, leikitty sisarusten kanssa ja tavattu paljon uusia ihmisiä ja koiria.


 

Puutarhanhoito on edelleen yksi Usvan lempiharrastuksista.

Kesämökilläkin on ollut kaikenlaista kivaa puuhaa.

Lisäksi Usva on käynyt jazz-brunssilla ja höyryjuna-ajelulla (yllä oleva kuva junasta).

Usva leikkii mielellään kaikenlaisilla leluilla ja puruluita menee paljon, mutta onneksi meidän ihmisten tavarat ovat ainakin vielä toistaiseksi saaneet olla pääosin rauhassa.

Pennut poseeraavat

Hömpötin Usvatar

Yksi asia, joka kasvattajaa pennuissa kiinnostaa on tietysti niiden mahdollinen näyttely- ja jalostuspotentiaali. Näihin asioihin vaikuttaa toki moni asia kuten pentujen luonne, terveys ja turkki, mutta myös rakenne on merkittävä tekijä. Luonne ja mahdollinen näyttelypotentiaali vaikuttavat erityisesti myös pentujen tulevien kotien valintaan. Pelkän ulkonäön perusteella ei toki kenenkään kannattaisi pentua valita, kyllä nämä ainakin ovat KAIKKI söpöjä :)

Hömpötin Untamo

Pentujen luonteita olen pian seitsemän viikkoa tarkkailut ja tehnyt sen perusteella omia johtopäätöksiäni. Aina on toki mahdollista, että nyt rauhallisesta pennusta paljastuu myöhemmin melkoinen rasavilli tai että nyt energinen menijä rauhoittuu uudessa kodissa tai iän myötä. Tällä hetkellä vaikuttaisi kuitenkin siltä, että pentueen pojat ovat rauhallisempia kuin tytöt.

Hömpötin Ulda

Rakenne onkin sitten vaikeampi asia tällaiselle aloittelevalle kasvattajalle. Toki osaan joitakin asioita katsoa, mutta ei minusta vielä ole lupaavaa näyttelypentua tunnistamaan. Siksi onkin ihanaa, että koirapiireistä löytyy kokeneempia kasvattajia, jotka ovat valmiita auttamaan. Pentuja arvioitiin eilen mm. kulmausten, lapojen, pään ja leuan, hännänkiinnityksen sekä kokonaisrakenteen (tiibetinterrierin pitäisi olla "neliömäinen" suhteen. Samalla pennuista otettiin poseerauskuvat :)

Hömpötin Uranos

Pentujen tarkkailun, näyttelypotentiaalin ja tulevien perheiden toiveiden perusteella päätettiin sitten, kuka menee minnekin. Toivottavasti tulevaisuus näyttää, että valinnat ovat osuneet oikeaan :)

Hömpötin Unelma Sanelma

Kiitokset arvioista Tuula Plathanille ja valokuvista Pekka Plathanille. Paljon kuulee tarinaa koirapiireissä vellovasta kateellisuudesta ja selän takana puhumisesta, ihanaa että on teitä, jotka osoittavat, että on myös aitoa ystävällisyyttä ja auttamisen halua, aitoa kiinnostusta rodun parhaaksi. Ja kun nyt kiitosten alkuun pääsin, niin suuret kiitokset myös Jaanalle ja Markujalle, ilman teitä tätä pentuetta ei olisi.

Hömpötin Ukko Ylijumala

Perjantaina pennut saivat vieraaksi myös eläinlääkärin, joka tarkasti ja sirutti ne. Mitään yllättävää ei ilmennyt, vaan kaikki on kunnossa ja pennut ovat tulevana sunnuntaina valmiita lähtemään uusiin koteihinsa.

Pennut puuhaavat

Joskus voi vaan keskittyä olemaan  söpö :)

Pennut ovat nyt tomeria 6,5-viikkoisia tyttöjä ja poikia. Niillä on runsaasti energiaa ja sitä on hyvä purkaa ulkoilemalla omalla pihalla. Pennut tykkäävät juosta ja painia, leikkiä mammansa kanssa, toimia puutarhureina, leikkiä pallolla ja muilla leluilla ja välillä voi aina ottaa pienet torkut :) Yksi poika etsii vielä omaa kotia, muille on nyt valittu omat ihmiset.

Pikku-hortonomit

Pallo on pop

Mamma opettaa pentuja leikkimään

Uni yllättää välillä

 

Pentujen ensimmäinen ulkoilu

Pentujen elämässä on taas ehtinyt tapahtua paljon. Tällä viikolla ne ovat päässeet ensimmäistä kertaa ulos. Tässä muutamia videoita siitä ihan ensimmäisestä ulkoilukerrasta.

Täytyy sanoa, että näistä pennuista tulee hyviä kaupunkilaisia. Ulkoilun aikana on kuultu autojen ja metron ääntä, aidan takana on kulkenut ihmisiä ja eilen naapuri leikkasi nurmikkoa noin 20 metrin päässä. Pennut eivät ole olleet näistä moksiskaan :) Uteliaina ne tutkivat tätä uutta maailmaa, leikkivät keskenään ja emon kanssa ja ennen kaikkea harventavat tuija-aitaa. Pihalla on kiva juosta temmeltää, kun on enemmän tilaa kuin sisällä.

Pentujen ruokavalioon on tällä viikolla lisätty kuivamuonaa (liotettuna toki). Yleisesti ottaen ruoka maistuu pennuille hyvin ja emon maito on enää ruokinnassa aika vähäisessä roolissa. Itse syötän aikuisille koirille noin 50/50 suhteessa lihaa/luita ja kuivamuonaa. Pennut tottuvat täällä siis molempiin, mihin ikinä tulevat kodit sitten päätyvätkään omassa ruokinnassaan.

P.S. Eilen oli taas kynsienleikkauspäivä. Kaksi pennuista nukkui tyytyväisinä koko toimituksen ajan :) Pennuilla on muuten yhteensä 117 kynttä.
 

Pentujen kuulumisia

Aika kuluu kuin siivillä ja pian pennut täyttävät jo viisi viikkoa. Pienistä koiravauvoista on tullut reippaita koirataaperoita. Pennut muistuttavat yhä enemmän koiraa sekä fyysisesti että käytökseltään. Ne liikkuvat reippaasti ympäri pentuaitausta, painivat keskenään, juoksentelevat ja niistä lähtee hyvin koiramaisia ääniä. Niiden ruokavalioon kuuluu emon maidon lisäksi raakaa kanaa, kalkkunaa ja possua. Ensi viikolla mukaan otetaan  kuivamuonaakin. Suurin muutos on kuitenkin ehkä tapahtunut niiden suhteessa ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Kun pentuhuoneeseen menee, ne tulevat innoissaan katsotaan, että kuka tuli ja kerjäävät huomiota. On uskomatonta miten tuollaiset pienet koiraeläimet ottavat ihmisen osaksi laumaansa ja suhtautuvat upean avoimesti myös vierailijoihin. Jo ulko-oven avautuminen saa ne innostumaan. Enää reilut kolme viikkoa ja ne suuntaavat uusiin koteihin ja kasvattajatädille voi kyllä tulla itku silmään.

Yhden agilitykoiran tarinaa

 

Kuvaaja: Satu Tuominen

15.5.2016 oli suuri päivä Iitan ja minun agilityuralla. Tehtiin nollarata agilitykisoissa ja otettiin sillä radan voitto. Tällä voitolla Iita nousi kolmosluokkaan. (Toim. huom. Agilityssä kilpaileminen aloitetaan ykkösluokasta, sieltä noustaan tietyin edellytyksin kakkosluokkaan ja sieltä taas tietyin edellytyksin kolmosluokkaan, joka on se ylin.) Ne teistä, jotka ovat etenemistämme vuosien varrella seuranneet, tietävät että tie tähän on ollut pitkä ja kivinen. Verta, hikeä ja kyyneleitä on tarvittu. (Ja ei, tuo ei ollut liioittelua.)

Kuvaaja: Paula Pusula

Me olemme ottaneet matkan varrella 149 starttia viiden vuoden aikana. 90 näistä on päättynyt hylättyyn suoritukseen. Nollia on ollut seitsemän. (Toimi. huom. nolla on se mitä tavoitellaan, se tarkoittaa "nolla virhepistettä"). 37 kertaa olemme nousseet palkintopallille. On kisattu ympäri Suomen: niin Vaasassa ja Joensuussa kuin Saariselällä ja Helsingissäkin. On kisattu armottomassa helteessä ja kaatosateessa. On nähty monen monta erilaista rataa ja tuomaria. Yksi asia näille kaikille starteille on kuitenkin yhteistä ja tämän asian takia olemme jatkanneet: Iita on aina nauttinut touhusta täysin sydämin. (Ohjaaja ei ihan aina ole ollut yhtä iloinen.)

Ja tässä oli vain kisat. Näiden lisäksi harjoitteluun on käytetty lukemattomia tunteja eri paikoissa ja erilaisissa olosuhteissa. Meillä on ollut ilo ja kunnia osallistua monen erinomaisen kouluttajan tunneille. Säännöllinen treeni hyvän kouluttajan opissa olisi toki voinut tuoda meidät tähän pisteeseen jo aiemminkin, mutta agility on tietysti vain yksi osa elämää ja aina ei kaikki mene niinkuin toivoisi. Tämän vuoden koko alkupuoliskon olemme kuitenkin treenanneet säännöllisesti hyvän kouluttajan opastuksella. Kouluttajalta on välillä kysytty hyviä hermoja, kun meikäläisellä tuntuu olevan kaksi oikeaa jalkaa ja kaksi vasenta kättä ja aivot, jotka eivät kykene koordinoimaan noiden edellä mainittujen toimintaa. Koirat ovat saaneet harjoituksissa huomattavasti enemmän kehuja kuin minä, ja ihan ansaitusti näin :)

Kuvaaja: Satu Tuominen

Kevään aikana on tapahtunut kaksi tärkeää muutosta (joista toinen voi tietysti olla seurausta toisesta). Suurin muutos on varmaankin tapahtunut minun ajattelussani. Radalla ei voi ajatella liikaa. Ei varmistella. Täytyy luottaa koiraan. Antaa mennä vaan ja uskoa, että kyllä se koira sieltä tulee. Kyllä Iita osaa. Ja kun näin tekee, niin ei ole edes kiire. Pahimmassa tapauksessa lopputuloksena on niin sujuva rata, että en edes tajua, missä se hylly tuli. (Kuten sunnuntain ensimmäinen rata.) Parhaassa tapauksessa me rokataan nollavoittoon erittäin haasteellisella radalla. (Kuten sunnuntain jälkimmäisellä radalla.) Toinen muutos on tapahtunut Iitan käytöksessä. Se on rauhoittunut. Ei käy enää niin yikierroksilla kisatilanteessa. Tämä voi tietysti johtua ikääntymisestä. Tai sitten se voi olla seurausta tuosta ensimmäisestä muutoksesta. Sen kartturi ei enää jää sen eteen pyörimään, vaan kertoo mihin ollaan menossa. Ja Iitahan menee. Niin lujaa kuin pienillä jaloillaan pääsee :)

Kuvaaja: Satu Tuominen

Aika näyttää mihin sitten tästä eteenpäin. Iita ei ole enää nuori, kisavuosia on parhaassakin tapauksessa jäljellä enää erittäin vähän. Mutta nälkä kasvaa syödessä. Kyllä me mennään sinne kolmosiin katsomaan, mihin meistä on. Edetään päivä kerrallaan koiran ehdoilla. Agility on kuitenkin se asia, jota Iita rakastaa tässä maailmassa kaikkein eniten.